Huittisten Jokitaxi - aurinkoista veneilyä
 
 

Monipuoliset reitit kutsuvat luokseen kerta toisensa jälkeen.

 

 
 
Karhiniemi - Naarassaari  
Karhiniemen/Ripovuoren retki on pikapyrähdys huittislaiseen kansallismaisemaan. Palokunnan/Wanhan Wpk:n rannasta hurauttaa veneellä reilussa puolessa tunnissa. Retkellä mahdollisuus pysähtyä Karhiniemen uimarannan kioskilla. Retken kesto n. 1,5-2 tuntia.

  Isosuon kansallispuisto

Retki Isosuon kansallispuistoon on elämys. Matkaa tehdään kaikenkaikkiaan kolmella eri joella. Loimijoki, Kokemäenjoki ja Ala-Kauvatsanjoki tuovat retkeilijän suojaisaan nuotiopaikkaan, jossa mahdollisuus syödä eväitään ja paistaa makkaraa. Taukopaikan varustukseen kuuluu myös wc. Taukopaikalla myös mahdollisuus leiriytymiseen. Leiriytyä voi vapaasti yhden vuorokauden ajaksi.

Nuotiopaikan läheisyydestä lähtevät pitkospuut Isosuon lintutornille. Pitkostetun reitin pituus yhteensä n. 4 km. Isosuolla käynti kestää n. 2 tuntia ilman pysähtymistä puistoon. Eväsretkeen saa kuitenkin varata n. 3 tuntia aikaa.


Mantansaaren jokikahvila  
Mantan jokikahvila on toiminut vuodesta 2004 lähtien. Kahvila on erittäin suosittu pistäytymis -ja istuskelupaikka jokivarren loma-asukkaiden keskuudessa. Vene on ylivoimaisesti suosituin tapa tulla kahvilaan, mutta sinne pääsee myös autolla tai polkupyörällä. Kahvilassa myydään itse valmistettuja suolaisia ja makeita herkkuja, lämpimiä ja kylmiä juomia sekä jäätelöä. Kahvilan yhteydessä toimii myös kirpputori.

Mantan Jokikahvila avoinna:
Kesä- ja elokuussa viikonloppuisin klo 15 - 20
Heinäkuussa joka päivä klo 15 - 20


Huittisista Mantalle ajaa noin tunnissa. Veneretki Kokemäenjoen upeissa maisemissa kestää n. 3-5 tuntia, riippuen siitä mitä asiakas haluaa. Lue lisää Mantansaaresta tästä.

Oma veneretki
Polttarit, synttärit, mökille porukkaa... Kerro, millainen on sinun veneretkesi ja pyydä tarjous.



 
 
Copyright © Joki taxi.fi, ulkoasu Tuukka Degerman